Sensorinen integraatio

Sensorinen integraatio

Sensorisen integraation käsite kuntoutuksessa

Ayres Sensory Integration ® (ASI) on suojattu rekisteröity tuotemerkki.

ASI viittaa tohtori A. Jean Ayresin työhön pohjautuvaan teorian ja terapian Fidelity- eli luotettavuuskriteerit täyttävään toteutukseen (May-Benson et al., 2014; Parham et al., 2007; Schaaf et al., 2014).

Käytännön toimintaterapian kielessä sensorinen integraatio (SI) termin tarkoitus riippuu usein käyttöyhteydestä. Sillä voidaan viitata:

Kansainvälisessä toimintaterapian teoriaa ja käytäntöä käsittelevässä kirjallisuudessa sensorisen integraation termi on vakiintunut ja sitä käytetään laajasti. Erityisesti aistimusten säätelyn ongelmiin, niiden tutkimukseen ja diagnostiikkaan paneutunut työryhmä (Miller, Coll, & Schoen, 2007) on luokitellut sensorisen integraation ongelmia oireiden mukaisesti ja käyttää ”Sensory Prosessing Disorder” SPD- käsitettä (aistitiedon käsittelyn ongelma). Osa toimintaterapian tutkimuksista on tehty em. käsitettä käyttäen. (Miller, Coll, et al., 2007).

LÄHTEET

May-Benson, T. A., Roley, S. S., Mailloux, Z., Parham, L. D., Koomar, J., Schaaf, R. C., … Cohn, E. (2014). Interrater reliability and discriminative validity of the structural elements of the ayres sensory integration® fidelity measure©. American Journal of Occupational Therapy, 68(5), 506–513. https://doi.org/10.5014/ajot.2014.010652

Miller, L. J., Coll, J. R., & Schoen, S. A. (2007). A randomized controlled pilot study of the effectiveness of occupational therapy for children with sensory modulation disorder. American Journal of Occupational Therapy, 61(2), 228–238. https://doi.org/10.5014/ajot.61.2.228

Miller, L. J., Schoen, S. A., James, K., & Schaaf, R. C. (2007). Lessons learned: A pilot study on occupational therapy effectiveness for children with sensory modulation disorder. American Journal of Occupational Therapy, 61(2), 161–169. https://doi.org/10.5014/ajot.61.2.161

Parham, L. D., Cohn, E. S., Spitzer, S., Koomar, J. A., Miller, L. J., Burke, J. P., … Summers, C. A. (2007). Fidelity in sensory integration intervention research. American Journal of Occupational Therapy, 61(2), 216–227. https://doi.org/10.5014/ajot.61.2.216

Schaaf, R. C., Burke, J. P., Cohn, E., May-Benson, T. A., Schoen, S. A., Roley, S. S., … Mailloux, Z. (2014). State of measurement in occupational therapy using sensory integration. American Journal of Occupational Therapy, 68(5), e149–e153. https://doi.org/10.5014/ajot.2014.012526

Sensorisen integraation teoria

Sensorisen integraation teoria, terapia, käsitteet ja arviontimenetelmät perustuvat amerikkalaisen toimintaterapeutti ja psykologian tohtori A. Jean Ayresin (1920–1988) työhön. Ayres kiinnostui 1960-luvulla lasten kehitys- ja oppimishäiriöiden yhteydestä aistitiedon käsittelyyn liittyvään aivotoimintaan.

Ayresin mukaan aistitiedon käsittely on keskushermostollinen prosessi, joka jäsentää (yhdistelee, erottelee, tulkitsee) yksilön kehosta ja ympäristöstä saamaa aistitietoa,. Kun aivot käsittelevät aistitietoa tehokkaasti, reagointi ympäristön ärsykkeisiin ja sen myötä toiminta on tarkoituksenmukaista.

Ayresin mukaan varhain kehittyvien ja syntymästä lähtien toimivien kehoaistijärjestelmien (tuntoaistin, lihas- ja nivelaistin sekä tasapaino- ja liikeaistin) välittämän tiedon käsittely keskushermostossa ja niiden yhteistoiminta näkö- ja kuulojärjestelmien kanssa luo perustan hallitulle toiminnalle ja oppimiselle.

Ayres korosti aktiivisen toiminnan ja eri aistien kautta saadun tiedon välisen vuorovaikutuksen tärkeyttä lapsen kaikessa kehityksessä ja uusien taitojen oppimisessa. Ympäristö ja aistikokemukset muokkaavat lapsen hermoston rakennetta ja toimintaa ja sen myötä käyttäytymistä sekä oppimista.

Esimerkiksi keinun nähdessään lapsi tietää ympäristöstä ja omasta kehostaan saamansa aistitiedon ja aikaisempien kokemusten perusteella, kuinka lähelle keinua hänen tulee kävellä, miten istua keinuun ja miten liikuttaa kehoaan saadakseen keinun liikkeelle.

Nykyiset neurotieteiden tutkimukset hermoston rakenteesta ja hermoyhteyksien muotoutumisesta sekä mukautumisesta tukevat käsitystä siitä, kuinka eri aistijärjestelmien kautta saadun tiedon käsittely on tärkeää keskushermoston kehitykselle ja toiminnalle.

Koska Sensorisen integraation teorian kehittäjä oli toimintaterapeutti, teoriaa on kehitetty edelleen lähinnä toimintaterapian alalla. Ayresin SI-teoria onkin toimintaterapian alan lainatuimpia ja sovelletuimpia teorioita (Bundy & Lane, 2020, pp. 362–392).

Toimintaterapian ydinajatus lapsen oman aktiivisen toiminnan merkityksestä oppimisprosessissa ja sen vaikutuksesta esim. kielen ja ajattelun kehitykseen on siis oleellinen osa Ayresin teoriaa.

Sensorisen integraation teoriaan pohjautuva terapia auttaa ymmärtämään ja lievittämään tietynlaisia oppimis- ja toimintahäiriöitä. Se on lähtökohtaisesti kehitetty niiden lasten arviointiin ja kuntoutukseen, joilla on lieviä tai keskivaikeita neurologisen kehityksen häiriöitä silloin, kun häiriö ei johdu keskushermoston vauriosta tai poikkeavasta rakenteesta.

Sensorisen integraation terapiaelementtien ja sanaston vuoksi terapiamenetelmä herkästi sekoitetaan sensoriseen stimulaatioon, joka ei sisällä aktiivisen toiminnan vuorovaikutuksellista terapiaelementtiä, tai sensomotoriseen harjoitteluun, joka on aikuisen ohjaamaa erillisten taitojen opettelua. Virhetulkintojen ja väärinkäytösten välttämiseksi Ayres Sensory Integration terapiakäsite on nykyisin suojattu tuotemerkki ja edellyttää fidelity-kriteerien täyttymisen. (Bundy & Lane, 2020, pp. 342–343)

LÄHDE:
Bundy, A., & Lane, S. J. (2020). Sensory Integration, Theory and Practice (3rd ed.). Philadelphia: F.A. Davis.

Sensorinen integraatio ja sensomotorinen kehitys

Miten aistitiedon käsittely vaikuttaa lapsen kehitykseen?

Lapsen kehitys on dynaaminen vuorovaikutusprosessi, johon vaikuttavat lapsen perimä, varhaisen vuorovaikutuksen, ympäristön ja aktiivisen toiminnan tuomat kokemukset. Se, miten lapsi pystyy käsittelemään ja käyttämään hyväkseen ympäristöstään ja omasta kehostaan aistimaansa informaatiota, vaikuttaa mm. hänen kykyynsä saavuttaa ja säilyttää tilanteeseen sopiva vireystila, suhteuttaa omaa toimintaansa ympäristön haasteisiin, säädellä liikkeitään ja oppia uusia taitoja.

Sensomotorinen kehitys on aistikokemusten ja motoriikan yhteistyön kehittymistä ja ilmenee sensomotorisena toimintana ja leikkinä. Aistikokemukset voivat antaa lapselle tutun rauhoittavan kokemuksen tai innostaa häntä tutkimaan ja etsimään uusia kokemuksia ja haasteita. Näiden sensomotoristen kokemusten kautta lapsi oppii, miten hän voi käyttää kehoaan uusilla tavoilla ja vaikuttaa omalla toiminnallaan ympäristöönsä.

Lapsen normaalissa varhaiskehityksessä viehtymys aistikokemuksia tarjoaviin leikkeihin on selvästi havaittavissa. Lapsella on voimakas tarve saada sellaisia aistikokemuksia, joihin hän voi reagoida motorisesti. Lapsi käyttää aikansa tutkivaan leikkiin hakien ja kokien oman kehon tuottamia tunto-, asento- ja liikeaistikokemuksia sekä ympäristön tuottamia näkö- ja kuuloaistikokemuksia.

Liikkumisen kehittymisen edellytyksenä on lihas- ja nivelaistimusten, asento-, tasapaino- ja liike- sekä näköaistijärjestelmien yhteistoimintaan perustuvan asennon hallinnan kehittyminen. Asennon hallinnan kehittyminen mahdollistaa mm. käsien käytön kehittymisen. Tuntoaisti luo puolestaan perustan käsien käytölle ja käsillä tapahtuvalle tutkimiselle. Varhaiskehityksessä kokemus liikkeestä ja sen rekisteröinti lihas-nivelaisti- ja tasapaino-liikeaistijärjestelmässä vaikuttaa siihen, miten lapsi tulee tietoiseksi itsestään ympäristössä ja miten hän toimii vuorovaikutuksessa suhteessa ympäristöönsä.

Sensomotorisen leikin ja sitä kautta sensomotorisen kehityksen merkitys havaintotoimintojen ja kognitiivisten toimintojen kehittymiselle on merkittävä. Sensomotorisen kehityksen yhteys myös kielenkehitykseen on noussut yhä selvemmin esille viimeaikaisissa tutkimuksissa.

Hyvin toimiva aistitiedon käsittely luo perustan lapsen fyysisten, kognitiivisten ja motoristen taitojen kehittymiselle, ja yhdessä ne vaikuttavat lapsen leikkitaitojen kehittymiseen. Leikin yhteydessä tapahtuva toimintojen toistaminen vahvistaa edelleen kehittyvän taidon pohjana olevien hermoyhteyksien toimintaa ja parantaa aistitiedon käsittelyä. Tämä puolestaan mahdollistaa vaativammista toiminnoista ja leikkihaasteista suoriutumisen, mikä taas puolestaan kehittää aistitiedon käsittelyä edelleen.

Lapsen kasvaessa sensomotoristen kokemusten tarve jatkuu, mutta yhdistyy yhä monimutkaisempaan ja kognitiivisesti haastavampaan leikkiin. Kielen ja symboliikan merkitys leikeissä korostuu samoin kuin leikin sosiaaliset elementit.

Motoriset taidot, jotka ovat riippuvaisia hyvin toimivasta aistitiedon käsittelystä ja motorisen ohjailun (praksian) taidoista vaikuttavat mm. lapsen sosiaalisiin rooleihin, motivaatioon ja itsetuntoon. Leikit ja toiminnat sisältävät yhä käsitteellisempää ajattelua ja kieltä. Niissä pärjääminen vaatii lapselta ongelmanratkaisukykyä, liikkeiden ajastamista, sarjoittamista ja ennakointia.

Aistitiedon käsittelyn ongelmat

Aistitiedon käsittelyn ja säätelyn ongelmista puhutaan silloin, kun ne estävät lasta suoriutumasta niistä jokapäiväisistä asioista, joista hän haluaisi suoriutua, hänen pitäisi suoriutua tai hänen oletetaan ikänsä perusteella suoriutuvan. Lapsen elämäntilanne, häneen kohdistuvat odotukset ja ympäristö vaikuttavat siis voimakkaasti siihen, minkälaiset oireet koetaan häiritseviksi.

Kun aistitiedon käsittelyssä on ongelmaa, lapsen kehitys ja oppiminen eivät etene odotetusti. Uusien taitojen oppiminen voi olla erityisen työlästä, ja lapsen saattaa olla vaikea hallita käyttäytymistään. Lapsi voi kokea itsensä osaamattomaksi ja tyhmäksi, mikä heikentää itsetuntoa. Hän alkaa välttää haasteellisia toimintoja, jotka olisivat välttämättömiä uusien taitojen oppimiselle. Lapsen kehitykselliset ongelmat vaikeuttavat leikkimisen ja omatoimisuustaitojen kehittymistä. Hän ei esimerkiksi osaa leikkiä toisten lasten kanssa, on taitamaton käyttämään leikkivälineitä, ei pysty kehittämään leikkiä eteenpäin tai ryntää keskittymättä leikistä toiseen.

Koska useimmat lasten ongelmat näkyvät arjessa käyttäytymiseen ja/tai oppimiseen liittyvinä ongelmina, on kuntoutusta mietittäessä tärkeää arvioida ensin huolellisesti, mistä ongelmat johtuvat. Sensorisen integraation arvioinnissa pyritään selvittämään arjessa näkyvien ongelmien kehityksellisiä tekijöitä, sensorisen integraation ja motorisen ohjailun, eli praksian kehittymistä / ongelmia (ks. sensorisen integraation ongelmien arviointi).

Aistitiedon käsittelyn eli sensorien integraation ongelmien ilmentymismuotoja

Lapsi reagoi muille ihmisille tavallisilta tuntuviin ärsykkeisiin yliherkästi, heikosti tai hän saattaa ylenpalttisesti hakea jotakin aistikokemusta, eli olla aistihakuinen. Lapsen reagointi aistiärsykkeisiin saattaa myös vaihdella tilanteesta toiseen.

Liikkeeseen yliherkästi reagoiva lapsi saattaa olla suhteettoman peloissaan jalkojen irrotessa maasta tai pään ja kehon asennon muuttuessa. Voi olla, että lapsi ei mielellään kiipeile, keinu, laske liukumäkeä tai kulje portaita. Vauvavaiheessa vaipanvaihtotilanteet ja kouluiässä liikuntatunnit voivat olla lapselle erittäin epämieluisia.

Lapsi voi reagoida odottamattomaan kosketukseen hyvin voimakkaasti / tunnepitoisesti. Hän voi vältellä läheisyyttä, mistä johtuen hänen voi olla vaikea ottaa vastaan hoivaa vanhemmiltaan ja fyysistä ohjaamista päivähoidon / koulun opettajilta. Lapsi ei pidä käsien sottaantumisesta, siksi muovailuvahat ja sormivärit eivät ole mieluisia ja hiekkaleikeissäkin lapsi käyttää mieluummin lapiota.

Lapsen voi olla vaikea sietää muille normaaleja kuuloärsykkeitä, jolloin esimerkiksi tavaratalon tai lapsiryhmän äänet, hälinä voivat saada hänet hyvin levottomaksi.

Aistimushakuinen lapsi saattaa jatkuvasti törmäilemällä, pureskella tai nuolla esineitä ja olla jatkuvasti liikkeessä.

Lapsella voi olla ongelmia koko kehon, käsien ja/tai suun liikkeiden koordinaation hallinnassa, erityisesti liikesarjojen sujuvassa tuotossa. Uusien motoristen taitojen kuten pyöräilyn, hiihtämisen, saksilla leikkaamisen, ruokailuvälineiden käyttämisen, piirtämisen ja kirjoittamisen oppiminen voi olla lapselle hyvin työlästä.

Sanojen ymmärtäminen ja niiden tuotto edellyttää usean eri aistijärjestelmän integraatiota, siksi sensorisen integraation ongelmat löydetään usein juuri puheen kehityksen ongelmien, viivästyneen puheen tuoton tai puheen ymmärtämisen ongelmien yhteydessä. Heikosti kehittynyt kehonhahmotus hidastaa käsitteiden oppimista ja niiden vakiintumista. Lapsella voi olla myös kuullun hahmottamisen ongelmia, mikä vaikeuttaa kielellisten ohjeiden ymmärtämistä. Kun lapsella on kehon ja kädenkäytön hallinnan praktisia ongelmia, on hänellä usein myös vastaavanlaisia praktisia ongelmia puhemotoriikan alueella.

Lapsi saattaa reagoida lähes kaikkiin aistiärsykkeisiin, eikä pysty jättämään epäoleellisia ärsykkeitä huomioimatta. Lapsen toiminta on tällöin lyhytjännitteistä ja keskittymätöntä.
Lapsen voi olla vaikeaa paneutua oman toimintansa suunnitteluun, hän toimii ensin ja ajattelee vasta sitten. Lapsen saattaa olla myös vaikeaa sopeutua uusiin tilanteisiin, siirtyä tilanteesta toiseen, kestää epäonnistumisia.

Lapsi kokee itsensä osaamattomaksi. Aikuinen näkee, että lapsella ei ole hyvä olla. Lapsi välttää haasteita, vetäytyy, on itsepäinen tai häiriköi.

Yksittäisinä jotkut yllä luetelluista sensorisen integraation ongelmien ilmentymistä voivat olla ohimeneviä ja liittyä lapsen normaaliin kehitykseen.

Aistisäätelyn ongelmat sensorisen integraation viitekehyksessä

Yhä useammin lasten käyttäytymiseen liittyvien ongelmien yhteydessä on alettu tiedostaa ns. säätelyhäiriöiden vaikutus lapsen kehitykseen ja käyttäytymiseen. Ayresin kehittämässä sensorisen integraation teoriassa aistisäätelyyn liittyvät tekijät ovat olleet tiedostettuja jo teorian alkuvaiheista lähtien. Kuluneen kahden vuosikymmenen aikana on tältä pohjalta tehty runsaasti tieteellistä tutkimusta ja julkaisuja aistisäätelyn ongelmien luonteesta ja kuntoutuksesta. Fysiologisesti aistisäätely on solutasolla tapahtuva yksittäisen aistimuksen laukaisema mukautumisen ja herkistymisen mekanismi. Se muuttaa hermoston toimintaa ja/tai rakennetta vaikuttaen synapsien väliseen tiedon siirtymiseen.

Tutkimustieto on auttanut ymmärtämään aistisäätelystä johtuvaa poikkeavaa käyttäytymistä sekä tehostamaan ongelmiin puuttumista terapian keinoin. Aistisäätelyn ongelma näkyy paitsi lapsen tavassa reagoida aistimuksiin ja vaikeudessa hallita käyttäytymistään myös vireystilan, tarkkaavuuden ja tunteiden säätelyssä. Aistiärsykkeisiin yliherkästi reagoivan lapsen on usein vaikea rauhoittua. Pidempään kestävä ylivirittyneisyys vaikeuttaa jäsentynyttä toimimista. Aistimuksiin heikosti reagoivan (alireagoivan) lapsen on puolestaan vaikea saavuttaa tai ylläpitää hyvää toimintavirettä ja/tai päästä alkuun toiminnassa.

Pienen lapsen reaktiot ärsykkeisiin saattavat olla yllättäviä, koska hänen fysiologinen itsesäätelynsä on vasta kehittymässä. Pienet lapset ylistimuloituvat eli ylivirittyvät herkästi ja autonomisen hermoston toiminta kiihtyy. Säätelykyvyn kehittyminen ja kypsyminen tukee tarkoituksenmukaista vuorovaikutusta ympäristön kanssa.

Aistisäätelyongelmissa lapsen ympäristöllä on erittäin tärkeä merkitys lapsen käyttäytymisen jäsentymiseen. Siksi ongelmia tulee arvioida aina suhteessa lapsen ympäristöön, ympäröiviin ihmisiin ja tilanteisiin, joissa poikkeavaa reagointia esiintyy. Aistisäätelykykyä arvioidaan havainnoimalla lapsen reagointia ja käyttäytymistä arjen erilaisissa tilanteissa. Tiedon keräämiseen on kehitetty erilaisia arviointimenetelmiä ja kyselykaavakkeita. SI-terapeuttien käyttöön on kehitetty Sensory Processing Measure -kyselyt eri ikäryhmille.

Havainnoitavissa olevaan aistisäätelyyn vaikuttavat sekä yksilön sisäiset tekijät että ympäristöön ja vuorovaikutukseen liittyvät ulkoiset tekijät. Kun ulkoiset tekijät (tehtävä, ympäristö, vuorovaikutussuhteet, kulttuuri) ja sisäiset tekijät (yksilön kyky käsitellä aistitietoa, tunteita, ylläpitää tarkkaavuutta) sopivat yhteen, nähdään lopputuloksena tilanteeseen sopiva tarkoituksenmukainen toiminta.